En pysty vähättelemään niitä henkeä salpaavia maisemia, kun ajeltiin kohti Christchurchia. On ne upeita, sekin tuntuu liian vähättelevältä sanalta. Kaupunkiin saavuttiin ja keli oli muuttunut aamun sateista, lämpimäksi ja aurinkoiseksi päiväksi! Lämmitti mieltä. Itse kaupunki. Maanjäristyksen ravistama. Vaikka viimesin järistys oli tapahtunut 2011, moneen vuoteen ketään ei kaupunkiin päästetty. Nyt sitä korjaillaan taas. kaupat ja kahvilat on pystytetty kontteihin. Vanhoja rakennuksia oli vielä pystyssä, mutta niistä näki, mitä tuhoa järistykset on tehnyt. Kaupunki näytti ns. keskeneräiseltä. Kaikkea rakennettiin, uusia moderneja rakennuksia. Sen tunsi, kuinka hauras tämä kaupunki oli, mutta silti heillä oli se kipinä, että tämä kaupunki vielä saadaan elämään. Mitä on elää kaupungissa, jossa on aina vaarana tulla uusia maanjäristyksiä?
Yöksi mentiin lähellä kaupunkia sijaitsevaan leirintäalueelle. Pakattiin tavarat rinkkoihin ja pestiin auto!
Seuraavana päivänä vielä imuroitiin auto ja palautettiin se heti aamusta. Tottakai oli sateinen päivä, joten päätettiin mennä Earthquake museoon. Se avarsi silmiä vielä enemmän. Eteenkin kosketti siellä n. tunnin pyörivä "elokuva", jossa järistyksestä selvinneet kertoivat kokemuksiaan. Huh. Kylmätväreet meni kehon lävitse.
Lento lähti takaisin Melbourneen illalla. Kotona oltiin 2 yöllä. Voi sitä ilon määrää. Sänky. Kaksi viikkoa kun on nukkunut teltassa tai autossa. Pienistä asioista iloitseminen on suurta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti